Jarkko Haapanen

Jo nuorena yläkouluikäisenä lapsena Haapanen (s. 1976) huomasi omaavansa erityisiä parantamiseen liittyviä taitoja. Ei ollut tavatonta, että joku ystävä tuli koulussa kysymään neuvoa ja apua johonkin vaivaan. Nuorena poikana hän jo laitteli perheensä jäsenten nikamia paikoilleen, oikeastaan edes tietämättä, mitä teki. Jarkon äiti kehottikin häntä hakeutumaan hierojakouluun, koska pojalla tuntui olevan synnynnäistä lahjakkuutta. Hierojakoulun sijasta Haapanen lähti opiskelemaan 1990-luvun loppupuolella luontaisterapioita, kuten vyöhyketerapiaa ja shiatsu-hierontaa. Noiden menetelmien käytön lisäksi hän huomasi osaavansa luonnostaan korjata nikamien ja nivelten virheasentoja sekä hieroa. Hän suunnittelikin suorittavansa klassisen hieronnan näyttökokeen. Tuohon kokeeseen valmistautuessaan, Haapanen luki alan oppikirjaa ja sai tietää, että klassinen hieronta on alkuperältään ruotsalaista. Kirjassa oli kerrottu yleisesti hieronnan historiasta ja siellä oli maininta myös suomalaisesta kansanomaisesta hieronnasta ja menetelmän opettajasta Mauri Harteasta. Kirjassa oli myös joitain mainintoja kansanparannuksesta. Haapanen kiinnostui ja alkoi selvittämään asiaa; miten suomalaiset ovat hieroneet ja minkälaista kansanparannusta tässä maassa on harjoitettu. Hieronnan näyttökoe sai jäädä ja sen sijaan alkoi nyt jo parin vuosikymmenen mittainen tutkimusmatka suomalaiseen kansanparannusperinteeseen, joka tarkoitti elämäntyötä perinnehoitajakoulutusten järjestämisessä sekä perinnehoito-sanan käytön yleistymistä koko maassa.

Aloittaessaan matkaa Haapaselle selvisi, että hänen luontainen ja synnynnäinen taipumuksensa osata laittaa jäseniä ja nikamia paikoilleen on osa suomalaista parannusperinnettä. Historiasta löytyy lukuisia kertomuksia suomalaisista taitureista, nikamanniksauttajista, luumestareista, kansanparantajista ja -hierojista. Tietoa sai ammentaa vanhasta kirjallisuudesta, mutta myös haastattelemalla vanhempia ihmisiä, jotka olivat hoidattaneet itseään entisaikojen nyt jo edesmenneillä parantajilla. Myös kansanparantajien jälkikasvua oli yhä elossa ja heitä haastattelemalla sai paljon tärkeää tietoa. Tietoa ja tarinoita oli, mutta se oli sirpaleina ympäri maata. Oman tulevan työnsä, perinnehoitajakoulutuksen sisällön kannalta Haapasen mielestä yksi keskeinen sisältö tiivistyi kirjassa Tapio Kopponen, Parantajat, SKS 1976, jossa oli kertomuksia suomalaisista kansanparantajista 1800-luvun loppupuolelta ja 1900-luvun alkupuolelta. Kirjassa oli kertomus mm. pohjoispohjanmaalaisesta kansanparantaja Torpan Jussista.

”Jussin parannusmenetelmän ydin on siinä, että potilas on ensin vapautettava jännityksestä ja sitten asetettava sijoiltaan mennyt jäsen särkynyt luu paikoilleen niin napakasti ja nopeasti, ettei potilas koko toimenpidettä huomaa.”

”Katseltiin ja kuunneltiin kuitenkin puoliväkisin Jussia itsellään, hän esitteli kirjoja – kahta vanhaa lääkärikirjaa – joista on lukemalla oppinut luista sen, mitä tietää täytyy. Loppuoppi on sormenpäissä, jotka tuntevat ilman kirjaviisautta särkyneen luun ja löytävät vaivan.”

”Jussi otti miehen pään kainaloonsa, siveli kipeää niskaa. Sormi löysi etsimänsä ja äkkiä Jussi suoritti jonkinlaisen, paljon voimaa vaativalta näyttävän liikkeen ja kysyi sitten: – Onko hyvä? – Hyvä on.”

Tässä ja monissa muissa kertomuksissa Haapasen mielestä tiivistyi jotakin olennaista suomalaisesta parannusperinteestä. Ensin on hierottu tai muulla tavoin pehmitetty/lämmitetty hoidettava ja tämän jälkeen asetettu nikamat ja nivelet paikoilleen. Hieronta on ollut rouheaa, syvälle menevää. Se on ollut otteiltaan hyvin erilaista kuin klassinen ruotsalaisperäinen hieronta. Tunto on sormenpäissä, jotka osaavat lukea vikatiloja. Tarvitaan luonnonlahjakkuutta ja hiljaista tietoa. Parannusperinteen lisäksi myös kansanperinne yleisesti on ollut Haapaselle tärkeä kiinnostuksen kohde. Paljon lukevana hänen harrastuneisuutensa on käsittänyt suomalaista kulttuurihistoriaa, kansanrunoutta, arkeologiaa, itämerensuomalaista mytologiaa, Kalevalaa, alkuperäiskansoja ja kallionmaalauksia. Näiden aihepiirien ympäriltä hän on aikojen saatossa ehtinyt koota kattavaa kirjastoa, joka näkyi vahvasti myös hänen opetustyössään perinnehoitajien koulutuksissa. Kirjoihin tutustumista suositeltiin ja niiden antamaan tietoon nojattiin. Haapanen toivoi, että perinnehoitajaopiskelijat tutustuisivat asioihin syvällisesti.

Vastaanottotyönsä tuoman kokemuksen, opintojensa sekä keräämiensä suomalaista kansanperinnettä koskevien tietojen pohjalta Haapanen kehitti menetelmän Suomalainen Perinnehieronta jota lopulta opiskeltiin hänen kehittämässään perinnehoitajakoulutuksessa. Ensimmäinen koulutus järjestettiin 2005 nimellä perinnehieroja-jäsenkorjaaja ja vuodesta 2011 nimellä Suomalainen Perinnehoitaja. Kaksivuotisessa viikonloppuisin järjestetyissä koulutuksissa ikivanhoja parantamismenetelmiä opiskeltiin ja siirrettiin käytännön hoitotyöhön nykyajassa. Koulutuksen runko rakentui Haapasen kehittämästä kansanperinteeseen, kansanparantajien käyttämiin hierontatekniikoihin ja jäsenkorjaukseen pohjautuvasta menetelmästä. Haapaselle oli tärkeää tuoda esille kansanparannuksen todellista henkeä ja siihen sisältyvää maailmankuvaa. Hän ei esimerkiksi koskaan pyrkinyt viemään menetelmäänsä osaksi virallista terveydenhuoltojärjestelmää, joka olisi hänen mielestään tarkoittanut kliinistä hoitoprotokollaa sekä kansanparannuksen sielun menetystä. Koulutuksessa hän piti tärkeänä tuoda esille entisajan kansanparantajien maailmankuvaa, ymmärrystä vaivojen alkuperästä ja siitä minkälaisessa kulttuurillisessa kontekstissa parannusperinne oli elänyt. Haapanen tahtoi lisätä ymmärrystä suomalaisesta muinaisuudesta ja siellä vaikuttaneesta šamaaniuudesta ja myöhemmin tietäjäperinteestä, joiden hän näki olevan suomalaisen henkisen perinnön juuri. Hän monesti mainitsikin, että Suomalainen Perinnehoitaja on samalla perinteen hoitaja. Suomalaisen identiteetin ja juurien syvenemisen hän koki sydämen asiakseen. Haapasen luoma Suomalainen Perinnehoitaja- koulutus oli havaintokykyinen kokonaisuus ja sen syvämietteinen sisältö tarjosi jotakin perinpohjaista.

Haapasen työn ja hänen kouluttamiensa perinnehoitajien toimesta perustettiin Suomalainen Perinnehoito- ja Luontaislääketiedeyhdistys ry, joka toimi vuosina 2011-2024. Yhdistyksen tarkoituksena oli edistää suomalaisen perinnehieronnan kulttuuria, kasvattaa perinnehoidon, kansanparannuksen ja luontaislääketieteen tuntemusta Suomessa sekä kehittää näihin liittyvää toimintaa. Haapasen lopetettua aktiivisen koulutusten järjestämisen yhdistyksen puitteissa vuonna 2022, yhdistys päätti jatkaa toimintaansa vapaamuotoisemmin perinnehoitajien yhteisönä.

Tätä nykyä Haapanen elelee rauhallista, luonnonläheistä elämää Sastamalassa puolisonsa Katrin kanssa. He asuvat kunnostamassaan yli 140 vuotta vanhassa Marjamäen torpassa metsän keskellä, ilman juoksevaa vettä ja viljelevät puutarhassaan monipuolisesti erilaista syötävää sekä rohdoskasveja. Vastaanotto- ja opetustyötä Haapanen tekee enää vain pienimuotoisesti. Jarkon ja Katrin elämää voi seurata Instagramissa Katrin ylläpitämältä tililtä @marjamaentarinoita.